Vähän tietoa meistä tekijöistä

Olen Tiia, kaikenlaista puuhastelleena olen viimein päätynyt videoeditorin ja kurssialustan ääreen, maalipensseli toisessa kädessä. Olen koulutukseltani yo-merkonomi, tradenomi, lähihoitaja ja sairaanhoitaja ja hermoratahieroja. Olen myös tehnyt töitä myyjänä, ohjelmistosuunnittelijana ja tietysti hoitajana. Harrastukseni on kuvataide ja sitä rakastan. Maalaan vesiväreillä, akryyliväreillä ja öljyväreillä. Piirrän tusseilla, akvarellikynillä, mustekynillä ja vahaliiduilla. Olen myös sen verran ituhippi, että ymmärrän meditaation ja mindfulnessin päälle. Uskon, että kun yhdistämme Annen mindfulness-osaamisen maalauskursseille ja maalauksen mindfulness- harjoituksiin, niin saamme aikaan supercombon.
Tervetuloa!
7.7. 2025 Tiia
Olen Anne ja olen toiminut hyvinvoinnin parissa jo vuodesta 2001. Erilaisia jumppia olen ohjannut vuodesta 2003. Repertuaariin on kuulunut vauhdikasta menoa ja rauhallista venyttelyä, pilatesta ja rentoutusta. Olen aina uskonut monipuolisuuteen ja ihmisen kokonaisvaltaisuuteen. Viime vuosina henkinen hyvinvointi kokonaisuuden rinnalla on noussut hyvin korkealle prioriteeteissa. 2022 valmistuin vyöhyketerapeutiksi ja nyt toukokuussa 2025 MBSR Mindfulness ohjaajaksi (https://en.wikipedia.org/wiki/Mindfulness-based_stress_reduction).
Tavoitteena näillä sivuilla tuoda esiin omaa tarinaa näistä oivalluksista. Toivottavasti saan luotua sinulle inspiraatiota ja oppeja, miten muutosta voi lähteä hakemaan, kokemaan ja oivaltamaan.
Tervetuloa mukaan!
30.6.2025 Anne