Voi, ahdistus!
Tiia 
Omien epävarmuuksien tunnistaminen, pelot, tunnelukot, häpeä. Yhteistyön edut, osaamisen jakaminen,erilaisten persoonallisuuspiirteiden huomioiminen.
Julkaisijan huomautus: Tämän tekstin on kirjoittanut Anne.
Voihan taas ahdistus. Sieltä se tuli, kun yritin luoda Facebook sivua Kainomindille. Kuinka se voi olla monimutkaista? Minulla on ennestään olemassa yrityssivu ja vaikka kuinka etsin, myös Tiian avustuksella nimen vaihtoa, ei löytynyt. Sydän alkaan pomppimaan ja aivot menevät kuoreen, kun alkaa hermostuttamaan ja tämän jälkeen ahdistus iskee. Se blokkaa aivot, tekee mielen kapea-alaiseksi. Voiko silloin saada mitään aikaiseksi? Ainakaan mitään hyvää.
Tässä vaiheessa on hyvä hetki hengähtää, ennen kuin jatkaa työntekoa. Usein kahvitauko tai jopa yön yli nukkuminen auttaa. Aivot ehtivät levätä ja myös alitajunta tekee työtään ja voi olla, että hetken päästä homma hoituu kuin tyhjästä. Tai sitten sinulla on työkaveri tai yhteistyökumppani, joka on fiksumpi tässä asiassa kuin sinä ja auttaa sinua. Muistathan pyytää apua kun sitä tarvitset. Kenenkään ei tarvitse osata kaikkea. Työsi ei katoa avun pyytämiseen. Arvostuksesi voi jopa nousta, koska ihminen yleisesti ottaen pitää siitä kun saa olla hyödyksi. Auttaa. Siitä tulee hyvä olo.
Eikö olekin kummallista, että usein tunnemme itsemme huonoksi. Koomisin esimerkki asiasta minusta on se, että kun liukastuu kadulla. Sitä hämmentyy, häpeää ja tuntee itsensä todella noloksi. Kun joku tarjoaa apua, usein miten vastaus on, että ei sattunut, vaikka sattui, en tarvitse apua, pääsen itse ylös. Koko päivä menee ehkä huonon itsetunnon kanssa möyriessä. Nolottaa.
Mutta kun näet jonkun toisen kaatuvan, ryntäät apuun, olet huolissasi ja varmistat, että hän voi hyvin eikä ole loukkaantunut. Et tyrmää häntä, et pidä häntä huonona ihmisenä etkä edes kömpelönä, sellainen harvemmin tulee edes mieleen. Ja loppupäivän tunnet itsesi hyväksi ihmiseksi, koska autoit ja olet huojentunut mikäli kaatujalle ei tapahtunut mitään vakavaa. Miksi nämä kaksi saman tilanteen eri roolia aihettavat niin paljon eri tunteita?
Kun opettelemme kävelemään kaadumme koko ajan. Mutta ei se häiritse, meillä on kova tahto oppia uutta ja päästä liikkeelle. MIssä vaiheessa kaatumisesta tulee noloa, suorastaan hävettävää. Ympäristö vaikuttaa tähän. Lapsena kaatuessa, kaverit saattavat nauraa, vanhemmat moittia kömpelöksi tai tottelemattomaksi. Tämä johtaa siihen, että epäonnistumisesta ja vahingosta tulee noloa ja se heikentää itseluottamusta ja monesti myös kokeilun halua. Huomaamatta tämä nolouden tunne voi vaikuttaa sinun tekemiseen myöhemmin ihan muussa kontekstissa ja vaikeuttaa koulu- tai työ menestystä, koska rohkeus yrittää on saattanut heikentyä.
Jos palataan alkuperäiseen aiheeseen, olen oppinut, että tällaisen uuden luomiseen minun luonne ei vain sovellu. Keskittymiskyky ei riitä ja siitä tulee ahdistus, minun kompastukseni. Onneksi teemme Kainomindia yhdessä Tiian kanssa ja hänelle taas sivujen luominen on helpompaa ja hän on oppinut sitä aiemmassa työelämässä. Joten voimme jakaa työtä osaamisemme mukaan. Ja olen hänestä todella kiitollinen. Työkavereita, alaisiaan ja yhteistyökumppaneita kannattaa valita erilaisen osaamisen mukaan. Erittäin tärkeää on, että tulee toimeen, mutta osaamisen lomittuminen on vähintään toiseksi tärkeintä, koska kaksi samanlaista jättää aukon toiminnan osaamisessa ja vaikeuttaa menestymistä. Toivottavasti sinäkin olet löytänyt oman hyvän ja ihanan työparisi.
